Instagram story viewer> @miinaanniina> Post
7 months ago
V U O S I vaaleihin - Tervetuloa mukaan tekemään vaalivoittoa! 💪💫 

🌸 Olen Miina-Anniina Heiskanen Oulusta, mukava tutustua. 🩷Olen 3-vuotiaan pojan äiti, alue- ja kaupunginvaltuutettu sekä innokas liikunnan harrastaja.

📚 Koulutuspolkuni olen käynyt Oulussa aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluun. Mäntylän päiväkoti, Svenska Privatskolan i Uleåborg, Kuusiluodon yläaste, Oulun Lyseon Lukio, Oulun ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto ovat kaikki antaneet minulle hyvät eväät elämään. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri ja tanssinopettaja (AMK). Kiitos @cityofoulu @svenskaprivatskolan @oulunlyseo 
@oamk_ouas @unioulu @obs_unioulu 

💼 Työskentelen Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnan puheenjohtajana ja poliittisena avustajana SDP:n eduskuntaryhmässä, eduskunnassa. Aiemmin olen työskennellyt Oulun teatterilla, tanssinopettajana eri tanssikouluissa sekä myyjänä. @eduskunta_riksdagen @oulunteatteri @oulunkoru 

🤝 Minulle tärkeitä asioita ovat lasten, nuorten ja perheiden asiat sekä koulutus, talous, työllisyys ja hyvinvointi. Olen myös ihmisoikeuksien ja ympäristön vahva puolustaja. Innostun uuden oppimisesta ja faktapohjainen päätöksenteko on minulle tärkeää.

🪩 Luonteeltani olen energinen, tarkka ja helposti innostuva. Rakastan tanssimista, laulamista ja liikuntaa. Olen määrätietoinen, lämmin ja luova. Rentoudun perheen parissa, äänikirjoja kuuntelemalla tai kävelemällä metsässä. 🌲

✨ Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaani eduskuntaan! Vaalipäivä on 18.4.2027 ja minua esitetään ehdolle Oulun vaalipiirissä. ✨
@oulundemarit @sdpoulunpiiri @sosialidemokraatit 

#oulu #vaalit #sdp #politiikka #pohjoispohjanmaa
19
Posted On: April 18th 2026, 06:34 am

Comments (19)
frank.dsilva.7 a month ago
rikupylkkonnen 6 months ago

rikupylkkonnen

Jee tsemppiä 💪🤩

laura_anna_aliina 7 months ago

laura_anna_aliina

Menestystä, Iloa ja Valoa raskaaseen, mutta varmasti antoisaan vaalityöhön 🤩😍🥰 Onnea vielä, ja mukana tukena taustoissa ollaan ! 🤸🏼‍♀️🌸🫂

kekonenaleksanteri 7 months ago

kekonenaleksanteri

Menestystä! 🔥

mipietila 7 months ago

mipietila

Menestystä vaaleissa 🌹

faarinenlaura 7 months ago

faarinenlaura

🔥🔥🔥🔥hot

tommi10000 7 months ago

tommi10000

Hienoa 👏🙌🔥

jennyvaaa 7 months ago

jennyvaaa

Niin loistavaa, et oot ehdolla! 😍❤️

ellababsu 7 months ago

ellababsu

Vuosi vaaleihin! 🥳🌹

sannahalon3n 7 months ago

sannahalon3n

Tsemppiä vaalityöhön Miina-Anniina! Olisit ihan loistava kansanedustaja!

More posts

back to up