Maria 🫦 | kirjagram 📚

Pudonneet enkelinsiivet (osa kuolleen joutsenen ruumiista) kahdessa viimeisessä kuvassa. Jos epäilet, että kuvat tuntuu susta pahalta, jätä swaippaamatta sinne asti 🤍
Oon telttaillut kaksi viikonloppua, enkä vois olla onnellisempi.
Eilen illalla palasin kotiin Jurmosta, Saaristonmereltä. Välillä tuuli niin, että teltta meinas irrota liitoksistaan (ei irronnut) ja toisena yönä satoi niin, että pelkäsin et telttakangas pettää kokonaan (ei pettänyt). Pumpattiin vettä kaivosta, tehtiin ruokaa trangialla, käveltiin kivistä rantaa ja löydettiin enkelin pudonneet siivet. Nähtiin myös hylkeen mätänemisprosessi, mut sitä kuvaa en halunnut jakaa, koska se tuntuu jotenkin liian yksityiseltä. Mutta luonnossa kuolleet toivat mulle lohtua, että on tällaistakin, eikä vaan jotain kliinistä ja ihmistä varten tehtyä. En toki tiedä, miksi he olivat menehtyneet, mutta toivon, ehkä naiivisti, että jostain tavallisesta syystä.
Mulla ei oo tapana kertoo maantieteellisiä faktoja, enemmän mulla on jäljellä tunteita ja tunnekuvia. Se hylje, ne enkelinsiivet, tuuli, kiviaavikosta kipeät jalat, puuro ja kuksallinen kuumaa teetä ensimmäisenä aamulla, meren ääni kun se huuhtoo kiviä ja hakkaa rantaan kahdesta suunnasta. Metsä, joka oli täynnä keijuportaaleja ja joista hypin sisään ilman pelkoa, varmana siitä että ne keijut tietää mun hyvät aikeet. Ja hämähäkki, joka kysyi meiltä taikasanaa, että päästi metsästä pois.
Ja voittajafiilis, kun nukuin hyvin kaksi yötä teltassa, kun meri-ilma vei kaikki loputkin huolet ja sydänpainot mennessään, kun pääsin kotiin ja pesin vaatteet, kun yhtäkkiä tunsin...
Pian mä aion kirjoittaa kuin hullu. Gradua ja romaania. Löysin päähenkilön itkuvirren.