Jumalauta
@barloose !
Täysi mökki hyvällä tuulella olleita opiskelijoita
@hyrmy_hki n ja
@demoni_ry n MetalApprojen jatkoilla! Ja ilo vain tuntui senkus yltyvän Despiserin keikan aikana... Moni voi pitää sitä ehkä kyseenalaisena, mutta helevetti että meillä oli mukavaa!
Pitti pyöri, ja Anttikin innostui mukaan yleisön sekaan tanssimaan bassonsa kanssa. Kerrankin Antin syy riemastumiseen ei ollut pelkästään typerä.
Tomin vilpitön kommentti keikan jälkeen: "Lavalla taas kerran muisti miksi tätä hommaa tehhään."
Hyvän keikan lisäksi ilahdutti lukuisat, lukuisat ihanat ihmiskohtaamiset vedon jälkeen. Kukaan ei ollut aiemmin nähnyt Desuja livenä (paitsi ehkä se yksi vantaalainen), mutta kovin moni sanoi tulevansa uudestaan. Tervetuloa vain!
Aivan valtava kiitos järjestäjille paitsi itse illasta, myös jatkojenjatkoista. Hauskaa oli, joskin ilta oli huomattavasti seuraavaa aamua hauskempi.
@earthbloodband ille huikeasta keikasta! Despiserin lämmittämänä pitti yltyi sellaiseksi, että etenkin Eetu ja Ville saivat ihan tosissaan suojella merkkapöytää kaatuvilta kaljoilta ja ihmisiltä. Ja tietysti illan päättänyt DJ
@mrkingsatan . Joka ei ollut kaatumassa minnekään, vaan teki omia taikojaan oman äänipöytänsä takana lavalla.
Arvostus myös
@jossu_villilahde , joka kyseistä merkkatiskiämme sankarillisesti pyöritti. Ja kuvaajamme
@lveijalaine joka perinteisen "kiitti vitusti" -kuvankin otti.
Erityiskiitos mitä valloittavimmalle vierailijallemme Shadowsoulin
@ruuhiemmi ! Sen lisäksi, että hän toi Weaknessiin oman äänensä laulajattarena, hän on ensimmäinen fiittaja, joka repäisi lavalla myös Live for Nothingin! Vittu mikä tyyppi!
Suurin kiitos kuuluu kuitenkin sian säkissä ostaneelle yleisölle, joka ei itse ollut edes sikakunnossa ottaen huomioon, että kyseessä oli opiskelijabileet! Loppuunmyyty Loose oli Despiserille kaikin puolin mitä iloisin ilta.
🖤
#despiser #earthblood #kings8n #hyrmy #demoniry