instagram story viewer > #kasvimaa

#kasvimaa

Posts
Istutuslaatikot ensimmäistä kertaa kaikessa komeudessaan. 💚 Herneitä, rucolaa, timjamia, pillisipulia, basilikaa ja persiljaa vierekkäin. Laatikot ovat auringossa lähes koko päivän ja siitäkös nämä kaverit tykkäävät! Mulla ei ollut hajuakaan mitä teen, mutta näköjään jotain meni oikein, koska sato on runsaampi mitä ehditään edes syödä. Rakastan kaikkea tässä 💚🪴🌱🥬
🌱 Kaikkea ei ole pakko oppia kantapään kautta 🙈 Tänä keväänä ruokaa kasvattaa taas yhä useampi, ja ajattelin jakaa 5 pientä asiaa, jotka olisin itse halunnut tietää silloin, kun aloitin: 1️⃣ Älä istuta minttua suoraan maahan – se leviää armotta. Ennen mun yrttipenkissä kasvoi persiljaa, minttua, timjamia, laventelia, tilliä…Nyt siellä kasvaa minttua.
2️⃣ Panosta kukkiin! Pölyttäjät = sato.
3️⃣ Et tarvitse isoa pihaa – voit kasvattaa ruokaa parvekkeella, lavalla tai ruukuissa.
4️⃣ Kolme kesäkurpitsaa on liikaa. Oikeasti. Kiroilet karvaasti, kun kaivat lavasta viisi pesäpallomailan kokoista kesäkurpitsaa.
5️⃣ Istuta monivuotiset hedelmäpuut ja marjapensaat NYT – tiedän, on ärsyttävää odotella satoa monta vuotta, mutta kun istutat nyt, tulevaisuuden sinä kiittää. 🫶 MIKÄ ON SUN VINKKI?
Jos kasvatat ruokaa, kerro mitä olisit itse halunnut tietää alussa – tehdään tästä kommentteihin aloittelijoiden kultakaivos! #kasvimaa #lavatarha #puutarha #puutarhaelämää #hyötytarha #omavaraisuus
kaupallinen yhteistyö: @puuilo MEILLÄ ON VIIMEIN KASVIMAA!! 🍅🥬🍓 Se rakentui päivässä ja kaikki tarvikkeet löytyi kätsysti yhdellä reissulla Puuilosta (pidempään meitä seuranneet tietääkin, että se on Suskin go to -paikka ”minilomille” eli sellasiin hetkiin, kun haluu päästä vähäks aikaa kotoa pois 😅)! Nyt jo ekan viikon aikana tää kasvimaa on tuonut meille niin paljon iloa!! 🥰 Heti päikyn jälkeen lapset juoksee tsekkaamaan, onks kasvua tapahtunut. Tai pitäiskö vähän kastella. Nyt jo odotetaan innolla sadonkorjuuta (ollaan koitettu kertoa, et siihen kyllä menee vielä hetki 🙈) Näistä tämä rakentui: - pohjalle pahvia - ”poluille” mustaa koristekatetta - nurmikonrajausreunat - mustat lavakaulukset 120 x 80 cm - aluskankaat rikkaruohoja estämään - multaa - ”kasvihuoneet” lavakauluksille - nimikyltit taimille (Linkit tuotteisiin storyissä 🔗) Jos siellä on kokeneempia hyötypuutarhureita linjoilla niin saa mieluusti laittaa vinkkejä tulemaan! ❤️👩‍🌾
Kasvimaan tai kukkapenkin perustaminen lavakauluksiin.🌿🥕🌸 Lisäsin meidän pihalle vielä pari lavakaulusta lisää ja tässä vaihe vaiheelta, miten sen teen: 1. Pohjatyöt kuntoon. Aloitin muokkaamalla maata ja tasoittamalla pohjan. Tähän kohtaan mahtui vierekkäin kaksi 120 x 80 cm lavakaulusta. 2. Laatikot kasaan. Kasasin lavakaulukset ja asettelin ne paikoilleen. Käytin kaksi lavakaulusta päällekkäin, enemmän multatilaa ja kasvit mahtuu kasvamaan syvemmälle. 3. Kiinnitin lavakaulusten sisäpuolelle rikkaruohokankaan niittipyssyllä, mutta pärjää myös ilman. Kangas auttaa multaa pysymään paikoillaan, jottei multa pursuile laatikoiden raioista ulos. 4. Laatikoiden täyttö kerroksittain. Pohjalle voi laittaa risuja ja lehtiä, jotka maatuvat ajan kanssa. Päälle kompostia ja ravinteikasta multaa takaamaan hyvä kasvu kasveille. 5. Kupariteippiä reunoille: Reunoille kiinnitin vielä lopuksi kupariteippiä etanoiden esteeksi, myydään monissa puutarhamyymälöissä. Tätä ei tietysti tarvitse, jos omalla pihalla ei ole kotiloita tai etanoita harmiksi asti. Kokeilen itse ekaa kertaa tänä vuonna. Valmista tuli! Laatikot ovat nyt valmiina kevään kylvöjä ja istutuksia varten ja sitten vaan kastelua ja kasvun ihmettä seurailemaan.🌱☀️💦 . . #lavakaulus #lavakaulusviljely #puutarhaelämää #kasvimaa #laatikkopuutarha #piha #puutarha #pihajapuutarha #kukkakimppu #kukkapenkki
Keho tuottaa täydellistä lannoitetta kaikille kasveille💛 Kasvit tarvitsee typpeä, fosforia ja kaliumia kasvaakseen ja kukoistaakseen – ihmisvirtsa on näihin loistava lähde! Tehokasta, ilmaista ja omavaraista. Voit käyttää laimennettuna esim. 1:10, mutta itse käytän tosi laimeaa seosta (1:100 tai 1:200) jokaikisellä kastelukerralla hedelmien tuloon asti ja sen jälkeen kerran viikossa. Opin tän kasvihuoneviljelykurssilla ja jo 4. vuosi menossa kun lannoitteena pelkästään virtsa. Kasvit kukoistaa ja on hauskaa pystyä omavaraisesti lannoittamaan omaa ruokaa omalla kompostilla ja omalla pissalla – okei lastenkin pissa on todella kätevä potasta säilöä talteen!✨ #omavaraisuus #kasvimaa #kasvihuone #maalaiselämä
Vanhasta maakasasta kasvimaa 💚 Kesän yksi isoin projekti on vihdoin valmis 😍 Huhhuh mikä homma tässä oli kaivaa käsin tuota kovaa savimaata, raijjata kymmeniä kottikärryllisiä ympäri tonttia ja sitten vielä kaikki muu päälle... Ja kuinka yllättäen tätä projektia ei oltu suunniteltu, sitä vaan sit ruvettiin yhtäkkiä tekemään kun tarvittiin yhteen kuoppaan täytettä 🤭 "Maakasa" on ollut kyllä sellainen näkymä joka on vaivannut mua paljon. Kuitenkin muilla perheessä on ollut toive ettei vanhaa salaojien kaivuusta tullutta maata vietäisi tontilta pois vaan huussi pysyisi vähän suojassa sen takana. Nyt kuitenkin päästiin kompromissiin ja tehtiin osasta aluetta kasvimaa sekä istutettiin kukkia. Ja miten ihana tästä tuli. Kesän paras juttu ehdottomasti 💚 Oon niin super tyytyväinen😭 Mitä mieltä te ootte? Meneekö jatkoon? 😍💥 . . . #kasvimaa #puutarha #diy #ennenjälkeen #ennenjajälkeen #muutoskuva #muutos #mökkielämää #mökki #kasvimaalla #kasvi #vanhapiha #kärrynpyörä #terva #perinne #perinnekorjaus #kierrätysisustus #kierrätyslöytö #kierrätyskoti
NYT ON HYVÄ HETKI SÄÄSTÄ PAPERIHYLSYT, miksi ⤵️ Jaoin tän vinkin viime vuonna maaliskuun puolivälissä ja sillon sain palautetta, että olis pitänyt vinkata aiemmin, niin tää on muistutus alottaa NYT hylsyjen säästö, keväällä sit istutellaan! 🤩 Viime keväänä tein näin: Leikkasin talouspaperirullat 4 osaan ja wc-paperirullat 2 osaan. Asettelin ne tiiviisti reunalliseen astiaan ja kaadoin astian pohjalle n. 0.5cm vettä. Hylsyt imee veden itseensä todella nopeasti ja näin ne ei ime mullasta kaikkea kosteutta, kun hylsyt on valmiiksi kostutettu. Vermikuliitti oli mulle uus juttu viime vuonna ja tän kokeilun myötä tuun käyttämään sitä tänäkin vuonna! Lisäsin multaan varovaisesti 1dl vermikuliittia yhtä multalitraa kohden (⅒). Multa-vermikuliittiseokseen kaadoin vettä sen verran, että multa oli selkeästi kosteaa/märkää, mutta niin ettei se valu vettä. Pyörittelin käsissä multaseoksesta palluroita ja laitoin ne hylsyihin. Lisäsin vielä lusikalla multaa niihin ruukkuihin mitkä jäi vajaaksi. Sit siemenet ja merkkaukset ruukkuihin, multaa siemenpussin ohjeen mukainen määrä siemenien päälle ja pinnalle laitoin vielä kevyen kerroksen vermikuliittia. Asetin kylvökset valoisaan paikkaan hyllylle ikkunan eteen ja ekat kaalit, kurkut ja tomaatit ponnisti pintaan jo kahden päivän päästä ☀️🥦🥒🍅 Nää on mun halppisversio melko hintaville valmiille sammal- yms napeille ja nämä oli tosi helppo nostaa lusikalla yksi kerrallaan isompaan ruukkuun! Nyt sit ei ku vaan pyyhkimään!! Nyt ehtii hyvin jemmailla hylsyjä ja värvätä vaikka naapurinkin avuksi, jos tiedossa on isommat istutuspuuhat 🌱 Aurinkoa sun uuteen viikkoon ☀️ #istutus #kasvatuslaatikko #säästövinkki #diyidea #iteteinjasäästin #wcpaperirulla #paperirulla #multabriketti #sammalnappi #askartelu #askarteluideat #kasvimaalla #kasvihuoneviljely #kasvimaa #kasvihuone #kasvihuoneunelmia #esikasvatus #lavakaulusviljely #lavaviljely #hyvääomastamaasta #hyötypuutarha #teeseitse #teeseitseideat
Mainos @biolansuomi Nyt on hyvä hetki laittaa kasvulavat (tai kasvimaa, kukkapenkit jne.) istutuskuntoon.🌸 Helppo tapa parantaa kasvualustaa on lisätä mullan joukkoon Biolanin uutuustuotetta eli Maanparannushiiltä!🌱 Maanparannushiilessä yhdistyy kompostoidun kanan- ja hevosenlannan sekä biohiilen parhaat ominaisuudet. Se myös: 🌸 Pidentää kasteluväliä 🌸 Lisää maan mikrobitoimintaa 🌸 Kuohkeuttaa maata ja lisää multavuutta 🌸 Tehostaa ravinteiden vapautumista kasvien käyttöön 🌸 Auttaa kasveja kestämään paremmin kuivia jaksoja 🌸 Soveltuu luomukasvatukseen 🌸 On super helppo käyttää 🌱 Löydät Maanparannushiilen ja muut Biolanin tuotteet yleisimmistä marketeista, puutarhamyymälöistä ja rautakaupoista! @biolansuomi #biolan #kasvatakestävästi #lavakauluskasvimaa
Kevät, sinua jo odotetaan! 😍 Jos maalaiselämä kaikkinensa kiinnostaa, ota @momentsbyiina tili seurantaan! #maalaiselämä #kasvimaa #lavakaulusviljely #omavaraisuus
Kasvihuonepäivitys heinäkuulta!🍅🍅🥒🥒🍆🌶️ Mitä oot itse kasvattanut tänä kesänä? #kasvihuone #kasvimaa #lavakaulus #hyötykasvit #puutarha #piha #pihajapuutarha #lifestyle #puutarhurointi #lähiruoka #perheelämää #kurkku #tomaatti #munakoiso #chili
Voiko hyötypuutarha olla sekä kaunis että supertehokas? Meidän lavatarha todistaa, että voi – katso 🌿 Teimme lavatarhan kohopenkeillä näyttäväksi kokonaisuudeksi ja täytimme laatikot hugelcultur-tekniikalla: → puuta, pehkua, kompostia, multaa → pitkäkestoinen, elävä kasvualusta → satoa, helppoutta ja kauneutta 🎥 Katso videolta koko matka suunnittelusta sadonkorjuuseen – ja nappaa ideat omaan pihaan! #lavatarha #kohopenkki #hugelcultur #hugelkultur #omavaraisuus #kasvimaa #permakulttuuri #puutarhainspiraatio #komposti #puutarhaelämää #teeitse #puutarhanhoito #kompostointi #hyötyviljely #maaltakäsin #puutarha49 #puutarhaelämää #puutarhassa #kasvimaa #palsta #laatikkopuutarha #lavapuutarha
Mun tän kesän projekti on ollut oma kasvimaa, josta unelmoin koko kevään! 😍 Toukokuussa tartuttiin lapioihin ja raivattiin sille tilaa, revittiin vanhoja puskia ja heiniä pois alta. Tilalle tuotiin uutta multaa ja kivetyksiä. Tää oli kaikkiaan viikon hikinen, mutta palkitseva duuni. Seuraavassa videossa näette mitä kylvin ja istutin kasvimaalle ja tottakai myös lopputuloksen! 🫶🏻 Iso kiitos maanraivausavusta @hjallisharkimo @leoharkimo @harkimodan @lumimensonen @cosmoharkimo #kasvimaa
back to up