Kangasniemi Rallista vielä klippiä. 👌🏻
Se mentiin mikä turvallisesti tietä pitkin päästiin. Valitettavasti meinaa aina voima loppua kesken, kun vähääkään epäselviin ja pimeisiin paikkoihin kurkistelee. Yhtään ei kestäisi jarruun koskea näissä kisoissa. Pyritään kuitenkin aina ajamaan tietä pitkin ja nostamaan sitä perusvauhtia ylöspäin sitten kokemuksen myötä. 😅
Uusi moottori etenee myös hidasta vauhtia taustalla ja suunnitelmat sen kanssa on jo pitkällä. Muutama puhelinnumerokin on jo löytynyt tulevaisuutta varten, joten varmasti sinne +200hp lukemiin päästään Nissanin kanssa.. 😌
🎥 Perätielle Motorsport Videos
#fcup #kangasniemiralli #motorsport #rally #nissanalmeragti
Tänään ajettiin n. 40km verran rallitestejä Valkolassa parillakin eri tieosuudella! Kaikki tuntui pelaavan vihdoinkin ja ehjän auton sai laittaa kärrylle. Ainoastaan pakoputki alkoi vuotaa jostain liitoksesta. 😅
Tästä on hienoa lähteä valmistautumaan ensi viikonlopun Kangasniemen F-Cuppia varten. 👌🏻
@fcup_akk // @jtmraceroom // @aski_itpalvelut
#fcup #kangasniemiralli #motorsport #ralli #nissanalmeragti
Riihimäen SM-osakilpailun lähtö Riihimäen keskustassa ja miten paljon teitä oli meitä moikkaamassa! 👋🏻🤳 Nyt kohti ensimmäistä erikoiskoetta 🚗
#rallism
Martin ja Mikko kävivät Keuruun Mega-Rallissa starttaamassa ajohommat pitkän tauon jälkeen!🏁
Hyppää kyytiin ensimäisen erikoiskokeen pohja-aika vetoon!🤌🏻
#salmelarallyteam #rally #renaultcliosport
Savua ja Saumaa racing team paranteli tiimimestaruustaistossa osakkeitaan myös talvikauden päätteeksi!
Video: @ajoksanen
Ei enään montaa yötä @riihimakiralli ! 🤩🫵🏻
@rallinsmsarja
#rally #racing #smsarja
Mikä mahtava viikonloppu takana SM Auto Sorsa Riihimäki-rallin merkeissä!🤩🏁
#smautosorsariihimäkiralli #rallinsmsarja #riihimäkiralli
Incar Mega-Ralli Keuruu 2026 EK1
#kononen_racing
@autotarvikerallisarja
Rixun-ralli lähestyy🔥🔥🔥.
Ralli-jengi kävi tänään penkalla Kapa Kiventeen Mitsu testeissä!
Ja onpas Kapalla hieno hisse-Mitsu.
#visitriihimäki
#autosorsa
#viitayhtiöt
#riiua
#rallism
Mahtavan hieno suoritus nuorelta mieheltä🔥 tuli, näytti ja voitti😎
Erkka Korpiaho Racingin mailla ajetaan nyt jo talven toinen sprint. Nyt kisa oli JMS Technic sarjan toinen osakilpailu. Autoja kisassa oli hurjasti yli 130, tilanteita riitti ja ainakin hinausauton kuljettaja sai ajella ihan riittävästi.
@jmstechnic @southwest_motorsport
Mega-Ralli Keuruu EK4
Erittäin haastava erikoiskoe. Lunta, jäätä ja seisovaa vettä loskan keskellä. Melko vauhdikas myös.
Komiaa touhuu pikku mokasta huolimatta💪😎
@autotarvikerallisarja
#kononen_racing