Instagram story viewer> @kujerruksia> Posts
2808
posts
2.2K
followers
2290
following
Lukija. ✨ Innostuja. ✨ Kirjastolainen. ✨ Kulttuuribloggaaja. ✨ @jennylinneatanssii
she/her
POSTS STORIES REELS TAGGED
Download All
Vuonna 2026 luetaan näytelmäkirjallisuutta!

 Kaunokirjallisuus jaetaan perinteisesti proosaan, lyriikkaan ja draamaan. Käytännössä harva lukee draamaa siinä missä runoja tai romaaneja. Usein näytelmäteksti mielletään pelkästään osaksi esitystä, ei kirjallisuudeksi. Vuonna 2026 haluamme kannustaa ottamaan näytelmät lukupinoihin #eipelkkääkiveä-lukuhaasteen kautta.

Me, eli Heidi ja Linnea, ollaan tutustuttu 2010-luvun alussa kirjablogien kautta ja ystävystytty teatterien katsomoissa ja väliaikasherryjen äärellä. Heidi on toinen Teatterin Uusi Alkukirjasto @tuakirjasto -kustantamon perustajista eli esittävien taiteiden tekstien kaunokirjalliset mahdollisuudet ovat hänelle tärkeitä. Linnea on lasten ja nuorten kirjastovirkailija, joka rakastaa näyttämötaidetta ja hankkii hyllyynsä näytelmiä, joita aikoo nyt viimein myös lukea.

Haasteeseen voi osallistua lukemalla vuoden aikana kullekin kuukaudelle suunnitellun idean mukaisesti tai omassa tahdissa, kuukausista piittaamatta. Vuoden aikana vinkkaillaan luettavissa olevia näytelmiä ja viritellään keskustelua lukukokemusten ympärillä. Vuoden lopussa arvotaan aiheeseen sopivia palkintoja  12 näytelmää lukeneiden ja niistä ajatuksiaan instagramissa jakaneiden kesken.

Pohjat ja muut löytyvät kohokohdista!

#eipelkkääkiveä by @kujerruksia
27
7 months ago
Download
Yhesti yhen kerran eli oikeesti aika pitkä aika sitten siippa lätkäsi käteen Ville Pirisen sarjiksen Yhesti yhes kahennestoista paikassa (Suuri Kurpitsa, 2025) että lue toi, nopeesti luet.

No, en lukenut vaan vatkuttelin ja lainasin omalle kirjastokortille ja sit heinäkuisena päivänä päätin että nyt mä sen luen ja luin bussissa ja se oli ihan tosi hyvä.

Tässä Pirinen kertoo sarjakuvamuodossa erinäisiä arjen sattumuksia jotka ovat yhesti yhes paikassa kutakuinkin näin menneet. On väärinymmärryksiä ja kiusallisen myöhään selvinneitä sanojen merkityksiä ja häpeää ja vähän ripuliakin. Tavallaan ihan kauheita juttuja, mutta toisaalta aika samaistuttaviakin. Ja nauratti monta kertaa.

Että kantsii lukee, ei mul muuta. Onks joku muuki lukenut?

#linnealukee2026 #sarjakuva #VillePirinen Ville Pirisen Yhesti yhes kahennestoista paikassa -sarjakuva kuvattuna vaalean kiviseinän edessä. by @kujerruksia
0
4 days ago
Download
☀️ Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarja on ollut mun kesäperinne sarjan alusta asti. Muistin toki varata uusimman osan liian myöhään, mutta bestishylly pelasti.

Unelmien talo Jylhäsalmelta (Karisto, 2026) seuraa Korkealaan paluumuuttanutta Pipsaa, joka on alkanut luotsata perheen kiinteistönvälitysbisnestä yhdessä isänsä kanssa. Jostain syystä isä ei halua välittää kiinteistöjä Jylhäsalmen puolelta ja välttelee aihetta, mutta Pipsa ei halua antaa hyvän toimeksiannon mennä sivu suun. Lossimatkojen myötä Pipsa tutustuu niin aiemmista kirjoista tuttuihin jylhäsalmelaisiin kuin myös Väliniityn mökkiin, jonka historiasta paljastuu merkittäviä salaisuuksia.

Aivan mukavaa oli, että tämänkertaisen kirjan päähenkilö on lähes nelikymppinen eronnut isojen teinien äiti, mutta veikkaan että Jylhäsalmi-Korkeala -akselin parikymppiset poikamiehet alkavat jo olla varattuja. 🤭 Rakkaushommien lisäksi kirjan toisessa pääjuonessa setvitään raskaampia teemoja esimerkiksi vanhenevan vanhemman vakavasta sairastumisesta ja perhesalaisuuksista eli täysleppoisissa tunnelmissa ei kuitenkaan olla.

Pehkonen on selvästi setvinyt kiinteistönvälityksen kiemuroita huolella kirjaa varten, valitettavasti nämä detaljit eivät minua niin kiinnostaneet ja olisin selvinnyt vähemmälläkin. Muutoinkin olisin kaivannut kirjaan pientä napakoittamista, mutta hyvin viihdyin Jylhäsalmen tutuissa maisemissa jälleen kerran.

Palaan kesäasukiksi taas, kun sen aika on.

Ookko käyny Jylhäsalmella?

#linnealukee2026 #KirsiPehkonen Kirsi Pehkosen kirja Unelmien talo Jylhäsalmelta kuvattuna kukkivan vaaleanpunaisen ruusupensaan edessä. Kirjaa pidellään vasemmassa kädessä. by @kujerruksia
2
19 days ago
Download
☀️ Heinäkuun helteisiin vinkkaamme teoksia, joiden kirjailijalta on julkaistu myös romaaneja. Koska enemmän on enemmän, vinkkejä löytyy niin kotimaisista klassikoista (#klassikkokesä2026 jatkuu!), nykykirjailijoista ja muutamasta ulkomaisestakin kirjailijasta. Kirjailijan nimen perässä nosto näytelmästä, mutta vaihtoehtoja on usein enemmänkin.

Kotimaisia klassikkokirjailijoita
Jalmari Finne: Admirabilis (1917)
Maria Jotuni: Kultainen vasikka (1918)
Aleksis Kivi: Kullervo (1859)
Mika Waltari: Mika Waltarin näytelmät (kokoelmateos)

Kotimaisia nykykirjailijoita
Pasi Lampela: Selli (2023)
Elli Salo: Muistopäivä (2026)
Milja Sarkola: Harriet (2020)
Saara Turunen: Järjen hedelmät (2022)

Ulkomaisia (näytelmä)kirjailijoita
Beckett: Godota odottaessa (1949)
Karel Čapek: R.U.R. (1920)
Agatha Christie: The Mousetrap (1952)
Oscar Wilde: The Importance of Being Earnest (1895)

Kaikkia vinkattuja teoksia löytyy vähintäänkin Helmet-kirjastojen valikoimasta.

Saa myös jakaa kommentteihin omia vinkkejään!

#eipelkkääkiveä by @kujerruksia
0
23 days ago
Download
Miten kävi #hushyllynlämmittäjät2026 -haasteen kanssa? No itse asiassa tosi hyvin!

Turtschaninoffin Maresin luin jo tammikuussa, oli todella vaikuttava. Huhtikuussa ahmin Hangossa V.E.Schwabin The Invisible Life of Addie La Ruen, siitäkin pidin ja pinosta se puuttuu koska meni ystävälle jo lainaan. Samalla reissulla aloitin Turusen Hyeenan päivät, ehkä hyvä että se odotti tähän asti, luin sen loppuun kesäkuussa.

Sitten tuli kesäkuu ja muistin että tämä haaste on ihan kohta ohi. Eveliina Talvitien Kovakuorisen luin juhannuksena, hämmentävä trillerimäinen romaani! Vikoina päivinä rämmin läpi pisimpään hyllyssä olleen hyllärin eli David J. Schwartzin Superpowersin, se oli harmillisesti kehnohko ja saa jatkaa matkaa kierrätyshyllyyn.

Ja sitten! En saanut suoritettua haastetta täysin koska Amy Keyn Arrangements in Blue on niin hyvä esseekirja, etten halunnut kiirehtiä sitä läpi vaikka se teknisesti olisikin ollut mahdollista.

Suorastaan loistava onnistuminen itseltäni, sanoisin. Kiitos taas @merimiesaidinpaivakirja haasteen järjestämisestä, olen iloinen että osallistuin!

#kirjapino #linnealukee2026 Kuvassa tekstissä mainitut teokset pinossa keltaista puuseinää vasten. by @kujerruksia
2
25 days ago
Download
#eipelkkääkiveä, klassikkonäytelmä

🎭 Euripideen Medeia (kantaesitys 431 eKr.; lukemani suomennos Kirsti Simonsuuri, 1999) on ollut lukulistallani monta vuotta. Tragediassa argonautti Jason tuo mahtavan Medeian puolisonaan mukanaan Korinttiin ja he saavat kaksi lasta. Jason päättää kuitenkin parantaa asemiaan ja mennä naimisiin kaupungin kuninkaan tyttären kanssa. Medeia ei tätä sulata, vaan päättää kostaa Jasonille surmaamalla sekä uuden puolison, kuninkaan että omat lapsensa.

Olen nähnyt teoksesta näyttämöllä kaksi versiota. Vuonna 2014 Finnkino toi NT Liven kautta teattereihin National Theatren version, jossa konteksti oli tuotu nykyaikaan mutta teksti säilytetty muodossaan. Vuonna 2018 olikin sitten eri meininki, kun Taina Mäki-Iso esitti teoksen klovneriatulkinalla teoksessa Medeia: klovnin raivonhallintaopas. Molemmat olivat vaikuttavia versioita.

Hyvä siis näin vuosia myöhemmin tarttua teokseen ihan tekstinäkin. Ensin oli todella vaikea päästä tragedian poljentoon mukaan ja samalla pohdin jonkun edellisen lukijan marginaaleihin tehtyjä korostusviivoja, miksi juuri nämä?

Tarina on hurja eikä päästä helpolla. Jason näyttäytyy selittelevänä ja ailahtelevana, ja voin jollain tasolla Medeiaa ymmärtää, vaikka hänen tekonsa ovatkin julmat. Kutakuinkin kaikki ovat teoksen lopussa onnettomia, mikä tragedian ollessa kyseessä loogista onkin.

Hurja ja hieno, kannatti lukea. Onko tämä luettu? Mitä muuta tällaista vanhaa klassikkoa mulle suosittelisit?

Merkattakoon myös #klassikkokesä2026 -suoritukseksi!

#linnealukee2026 #näytelmäkirjallisuus Pelkistetty painos Euripideen Medeiasta lattialla maton päällä. Matto on keltainen villamatto, lattia puuta. by @kujerruksia
2
a month ago
Download
Kesäkuun kunniaksi #eipelkkääkiveä -haasteessa luetaan klassikoita!

Näytelmäklassikoitahan löytyy jos jonkinlaisia, joten valinnan vaikeutta helpottaaksemme teimme teille leikkimielisen lukusuositusarvonnan. Valitse siis sinua puhutteleva väri ja vinkkaamme sinulle näytelmäkirjailijan.

Klassikkonäytelmällä voi luonnollisesti osallistua myös #klassikkokesä2026 -lukuhaasteeseen.

Vinkkaa kommentteihin klassikkonäytelmäsuosikkisi!

#näytelmäkirjallisuus Kuvadia, jossa tekstit Klassikkonäytelmä ja lukuvinkkejä, sekä piirretty kuva avoimesta kirjasta. by @kujerruksia
7
2 months ago
Download
✨ Toukokuussa möyrittiin lattialla niin perusteellisesti, että studion lattiat varmasti kiiltävät vielä pitkään! 😄✨

Sacred Floorwork -intensiivissä sukellettiin fuusiovatsatanssin lattiatyöskentelyn maailmaan ja opeteltiin liuta uusia taitoja. Kurssin aikana harjoiteltiin muun muassa sivulankkua, pyörimistä istualtaan, värinöitä polviseisonnassa sekä erilaisii siirtymiä, tasapainoa ja liikkuvuutta lattiatasossa.

Oon nii iloinen siitä, miten rohkeesti kaikki heittäytyivät mukaan kokeilemaan uusia asioita ja haastamaan itseään. Floorwork eli lattiatyöskentely voi näyttää taianomaiselta ja vaivattomalta, mutta sen takana on paljon tekniikkaa, kestävyysharjoittua ja pari mustelmaa. Ja tanssijat tekivät upeaa työtä. 💛

Tässä kurssin päätteeksi kuvattu oppilasesitys:

✨ Linnea
✨ Salla
✨ Anni

Kiitos kaikille, myös videon ulkopuolella tanssineille, mahtavasta kurssista ja yhteisistä treenihetkistä! 🖤

👀 Koko esitys nähtävissä YouTubessa @fannydelesham ❣️❣️❣️

#fusionbellydance #tribalfusion #tribalfusionbellydance #floorwork #fuusiovatsatanssi by @kujerruksia
1
2 months ago
Download
#eipelkkääkiveä, kirjailija on/oli kirjoittaessaan alle 40-vuotias

🎭 Olin vähän liian nuori, kun HBO:n massiivisesti mainostettu Angels in America tuli Suomessa telkkarista. Viime vuonna kävin vihdoin katsomassa Kansallisteatterissa näytelmän lyhennetyn version ja nyt luin Tony Kushnerin vähän yli kolmikymppisenä kirjoittaman näytelmän kokonaisuudessaan.

Angels in America on oikeastaan kaksi näytelmää, Millennium Approaches (1991) ja Perestroika (1992), joita on Suomessakin esitetty noin seitsemäntuntisessa yhteismitassaan. Tekstinä tällä on siis mittaa sellainen noin 300 sivua eli näytelmäksi tämä on pitkä ja osittain siksi tämän lukeminen venähtikin kesäkuulle.

En myöskään osaa oikein kuvailla tätä. Näytelmä sijoittuu enimmäkseen New Yorkiin vuosina 1985-1990, AIDS-epidemia jyllää ja vaikuttaa useisiin näytelmän hahmoihin tavalla tai toisella ja lisäksi Prior Walterille ilmestyy enkeli. On politiikkaa, ihmissuhteita, uskontoa ja metaforia, osa (lukuisista) hahmoista on juutalaisia, osa mormoneja, osa ei kumpaakaan.

Mutta kiehtova tämä on, kaikessa monipolvisuudessaan. Luin tätä kuin romaania. Erityisesti pidin ihmissuhteiden kuvauksista, suruista ja katkeruuksista ja lopulta myös lempeydestä.

”You are fabulous creatures, each and every one.”

#näytelmäkirjallisuus #TonyKushner Tony Kushnerin Angels in America -näytelmän painettu versio syreenipensaassa, etualan kukat fokuksessa ja kirja epätarkkana taustalla. by @kujerruksia
2
2 months ago
Download
🥖 Kaipasin jotain kevyttä ja ihanaa ja muistin useamman suositelleen Elisa Suokon Le Luxea (WSOY, 2025). Sepä oli aivan nappivalinta, sillä kirja on kuin onkin hyvin kirjoitettua feelgoodia.

Eveliina on onnistunut pääsemään töihin arvostettuun pariisilaiseen vintagemuotiliikkeeseen Le Luxeen, mutta kaipaa itselleen enemmän vastuuta kuin pelkkä myyjän työ. Kun erinäiset sattumukset heittävät hänen tielleen hienoon sukuun kuuluvan Henrin, Eveliinalta viedään jalat alta ja nopeassa tahdissa koko elämä menee aivan uusiksi.

Le Luxe noudattelee perinteisiä viihderomaanin kiemuroita, mutta tekee sen viihdyttävästi ja älykkäästi. Kaikkia juonikiemuroita en silti suinkaan osannut arvata, joten pääsi tässä myös yllättymäänkin. Lisäksi Suokko kertoo muodista ja vaatteista niin kauniisti ja kiinnostavasti, että ihan innostuin vaikken itseni niin ”vaateihmisenä” pidäkään.

Anna Paavilainen lukee äänikirjan miellyttävän ilmeikkäästi. Ensin (asianmukainen) ranskan ääntäminen kuulosti korvaan jotenkin villiltä, se kun poikkeaa suomen poljennosta niin paljon, mutta kylläpä totuin siihenkin. Oli ilo kuunnella tätä.

Le Luxe oli sydämellinen ja hauska viihderomaani, jonka otin lukuun juuri sopivalla hetkellä. Suosittelen.

Lopussa herkisti vielä sekin, että tämän kirjan valmiiksisaattamisessa on ollut mukana kaksi hyvin rakasta ystävää. ❤️

#linnealukee2026 #ElisaSuokko #viihdekirjallisuus Katunäkymä Pariisista, jonka päälle on editoitu Le Luxe -kirjan kansikuva. by @kujerruksia
4
2 months ago
Download
Oi ihana toukokuu, jonka virikkeeksi vinkkaamme näytelmiä, joiden näytelmäkirjailija on tai oli kirjoittaessaan alle 40-vuotias.

Meidän lukusuunnitelmamme:
Liila Jokelin: Action Hero (2022)
Tony Kushner: Angels in America (1991)

Vinkkaamme:

Iira Halttunen: Ähtäriin (2008)
Veikka Heinonen: Kaksi sisarta (2022)
Klaus Maunuksela: Apuraha ja tunteet (2022)
Otto Sandqvist: Cowboy försvunnen (2024) /  Magnum (2020)
Tom Stoppard: Rosencrantz and Guildenstern Are Dead (1966)

❗️Haasteeseen on edelleen oikein tervetullut hyppäämään mukaan, ja teemoja ei tarvitse esimerkiksi lukea järjestyksessä. Kesäkuussa ehdotamme luettavaksi klassikoita, jotka sopivat erinomaisesti myös #klassikkokesä2026-lukemistoksi.

#eipelkkääkiveä by @kujerruksia
3
3 months ago
Download
✨ Ihanaa kansainvälistä tanssin päivää!

Aloitin fuusiovatsatanssin syksyllä 2022 ilman mitään itämaisen tanssin taustaa. Olin harrastanut aikuisbalettia noin kahdeksan vuotta, mutta tuttu ryhmä ei enää toteutunut. Just opettamaan aloittanut @fannydelesham houkutteli mut tunneilleen.

Vähän epäilytti ja ujostutti aluksi, mutta onneksi lähdin. Oon saanut fuusiosta niin paljon iloa ja riemua, oppinut paljon uutta, opetellut tekemään esiintymisasuja, esiintynyt ja ennen kaikkea tanssinut paljon. Näissä videoissakin näkyy sitä kehitystä, oli jopa vähän liikuttavaa katsoa näitä. 🥹

Kiitos ihanin Fanny, että ylipuhuit mukaan, ja kiitos kaikki upeat, joiden kanssa oon saanut näiden vuosien aikana tanssia! Tanssi jatkukoon!

Videot omia, paitsi viimeinen köpörajattu video Fannyn ottama.

Kansikuva: @samaelcreative

#fusionbellydance by @kujerruksia
9
3 months ago
Download
×

Download all media on this page

Photos Videos
back to up