Instagram story viewer> @reini_kari> Posts
1.3K
followers
253
following
musician, technician, producer, stage manager, tour manager, driver, passenger, penalty shot specialist, actor, real person.
POSTS STORIES REELS TAGGED
 by @reini_kari
0
7 days ago
Download
taken in Málaga, Spain by @reini_kari
1
9 days ago
Download
Yksi vielä – ja sitten lasku.

45 Degree Woman palaa lavalle vielä kerran.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta debyyttialbumimme How to Handle the Pain julkaisusta. Sen kunniaksi, ja ennen kaikkea yhteisen historiamme kunniaksi, nousemme lauantaina 14. marraskuuta Helsingin On The Rocksin lavalle uramme viimeiselle keikalle.

Kun Revival ilmestyi vuonna 2009, emme osanneet kuvitella, että jäisimme pian määrittelemättömän pituiselle tauolle. Yhtyeen tarina jäi kesken, eikä kukaan oikeastaan tiennyt, jatkuisiko se koskaan.

Lopulta kaikki lähti liikkeelle yhdestä Facebook-julkaisusta, vanhoista muistoista ja toiveesta nähdä meidät vielä kerran yhdessä. Nyt, noin 15 vuotta edellisen yhteisen kokoontumisemme jälkeen, olemme jälleen saman pöydän ääressä.

Marraskuussa soitamme kappaleita molemmilta albumeiltamme ja yhtyeen eri vaiheista. Ennen kaikkea haluamme kokoontua vielä kerran yhteen niiden ihmisten kanssa, jotka ovat olleet osa tätä tarinaa.

Illan avaa Surunaamio Acoustic.

Koko tarina löytyy kuvissa olevasta lehdistötiedotteesta.

45 DEGREE WOMAN – VIELÄ KERRAN
La 14.11.2026 | On The Rocks, Helsinki
Special Guest: @surunaamio Acoustic

45 Degree Woman
Mikko Viman (@mikkoviman) – laulu
Iiro Tuomola (@iippoj) – kitara
Hannu Laanterä (@hannulaantera) – kitara
Toni Laroma (@laroma) – basso
Kari Reini (@reini_kari) – rummut
Martti Lindholm (@themartti) – kosketinsoittimet ja taustalaulu

📸 @mikko_linnavuori (1-13, 15) @real_rastivo (14)


#45dw #45DegreeWoman taken in On the Rocks by @reini_kari
8
19 days ago
Download
Cheers to my forever co-pilot 🙌Happy birthday to you and happy 19th anniversary to us! ❤️ taken in Málaga, Spain by @reini_kari
10
20 days ago
Download
Snadi niputustus kesästä 2026 näin ensimmäisen oikean vapaapäivän kunniaksi.
Ennakkoon oli hyvin tiedossa että paljon on ja kaikenlaista. Ehkä se isoin oppi tästä suvesta oli kuitenkin se, ettei se työnmäärä lopulta ole se stressin ja uupumuksen suurin tekijä, vaan se työn epämääräisyys. Se mitä mä teen elääkseni asettuu eri ihmisille aika eri perspektiiviin. Järjetön määrä matkustusta, pitkiä päiviä extreme oltavissa, muutaman tunnin yöunia ja jatkuvaa paineen alla suorittamista. Aina pitäis ”hypyn” osua lankulle, koska joka hyppy mitataan. En tiiä saatana mikä tässä puoleensa vetää mutta en edelleenkään harkitse alan vaihtoa. Työkseen saa jakaa aikaansa kaltaistensa seurassa mutta aina törmää myös egoistisiin ihmishirviöihin. Saa nähdä maailmaa mutta lunnaat on melkoiset. Mahtavia konsertteja mutta myös sysipaskaa metelöintiä. Reilu 3 kk käymättä himassa ja vain muutama satunainen törmääminen perheen kanssa muiden nurkissa. Ikää 50+ mutta edessä loistava tulevaisuus. Tuttuja delas taas kesän mittaa, eikä tahti varmaan siinäkään hommassa hirveesti ole hiipumaan  päin. Eilen tää kesä sai duunien osalta päätöksen tuttuun tyyliin Sohailin linnassa välimeren äärellä. Asiakkaana Apulanta, jonka riveissä itsekkin soitin ne ensimmäiset ”isot” Apis keikat Nordikselle about 8v sit.
Mikäs siinä oli tuttujen kans höntsäillessä.
Rotsi oli kyl täysin tyhjä mut kyl mä nyt pystyssä pysyin. Alla klippi vikasta venuesta sekä vaimon napsima foto himan yläpihalta aamupalan jälkeen. Lähipiirin ulkopuolelle tiedoksi että olen jo ollut yli 15v raittiina, joten perinteisellä suomi reseptillä ei ollut osuutta asennon valintaan. Oon nyt hetken radio skugga🫡 taken in Castillo Sohail by @reini_kari
3
a month ago
Download
Another birthday ”celebration” at work. Tradition never dies! taken in Huvila-teltta by @reini_kari
22
2 months ago
Download
Summer’s rolling along as usual. Three weeks of camping with friends. If you know, you know… taken in Huvila-teltta by @reini_kari
5
2 months ago
Download
Holat Kampin katoilta! Pelästyin aamul ku heräsin et musta tuli leski mut rouva olikin vaan suihkus… taken in Helsinki by @reini_kari
3
3 months ago
Download
While running along this little country road, I realized that I first ran this route back in 1979, as a first grader. To the nearest mailbox and back. Cottage life! by @reini_kari
0
3 months ago
Download
Espanja venytelty. Raju oli aikataulutus mut niin oli helteetkin. Kohti Keski-Suomea olis suunta seuraavaks. taken in Aeropuerto Internacional de Madrid - Barajas. Terminal 4. by @reini_kari
2
3 months ago
Download
taken in Eschen, Eschen, Liechtenstein by @reini_kari
0
4 months ago
Download
 by @reini_kari
2
5 months ago
Download

Download All

Save the photos and videos currently loaded on this page.

0Photos
0Videos
Ready to download 0 / 0

Keep this tab open until your download is ready.

back to up