Posted On: November 1st 2026, 12:27 pm
Terve häpeä auttaa meitä sopeutumaan yhteisössä. Opetellaan omia ja toisten rajoja. Kunnioitusta. Armollisuutta. Opetellaan tunnistamaan meidän keskeneräisyys ja kantamaan vastuuta käyttäytymisestämme ja teoistamme. Myrkyllinen häpeä ei vaan ole tervettä pidemmän päälle, mikäli häpeä ehtii kehkeytymään siihen pisteeseen.
Muista, että et ole koskaan yksin tuntemustesi kanssa. Tiedän, miltä tuntuu kantaa suunnatonta häpeää asioista, jotka eivät ole olleet edes minun käsissäni eikä niistä kuuluisi kantaakaan häpeää.
Olen ottanut häpeää kädestä kiinni, jolloin olen päässyt työstämään sitä, enkä koe asioita enää samalla tavalla, kuin ennen. Olen avoin ja nään asioilla aina monta puolta. Kysynkin itseltäni ja muilta säännöllisesti häpeää kohdatessa, että "kenen häpeää minä/sinä oikeastaan kannat?".
Mieletöntä on ollut saada auttaa myös lukuisia muita häpeän kanssa taistelijoita. Lapsia, nuoria ja aikuisia täysin sukupuolesta huolimatta.
#ihmissuhteet #itsetunto #itsemyötätunto #unelmat #häpeä📸
@jannekuivalainenphotography Load More