Instagram story viewer> @sini.laineps> Posts
2.7K
followers
1603
following
🇫🇮Eduskuntavaaliehdokas 2027 Varsinais-Suomi
🇫🇮Kaupunginvaltuutettu (PS). Raisio
🇪🇺Young Elected Politicians 2025 @eu_regions_cities @ecr.cor
POSTS STORIES REELS TAGGED
SUOMEN ON LOPETETTAVA RAHAN LAPPAAMINEN AFRIKKAAN

Viime kesänä Kultarantakeskusteluissa kuultiin, kuinka Beninin ulkoministeri Olushegun Adjadi Bakari sanoi, ettei hänen maansa usko avustuksiin. 

Myös ugandalainen aktivisti ja toimittaja Andrew Mwendan mukaan avustukset vain haittaavat Afrikan kehittymistä ja talouskasvua. Mwenda sanoo toivovansa, että länsimaat yrittäisivät rohkaista yrityksiään investoimaan Afrikkaan. Siltikin, Suomi lähettää kehitysapua Afrikkaan, velkarahalla.

Vuoden 1990 jälkeen Afrikkaan on lähetetty 1,2 biljoonan dollarin edestä kehitysapua. Tästä huolimatta tulokset ovat olleet vähäisiä ja köyhyys on yhä iso ongelma Afrikassa. Osa avustuksista on mennyt joko paikallisten hallitusten ja eliittien tai järjestöjen itsensä taskuun. Näin kirjoittaa eteläafrikkalaisen ajatushautomo Brenthurst Foundationin johtaja Greg Mills vuonna 2021.

Myös suomalaisten veronmaksajien rahoja on vuosien ajan ohjattu kehitysapuun eri puolille Afrikkaa. Tarkoitus on ollut vähentää köyhyyttä, tukea vakautta ja luoda parempia tulevaisuudennäkymiä.

Silti monessa maassa ongelmat jatkuvat vuodesta toiseen. Korruptio, heikko hallinto, konfliktit ja väestönkasvu syövät usein kehitysyhteistyön tuloksia. Samaan aikaan suomalaiset kamppailevat kasvavien elinkustannusten, velkaantumisen ja julkisten palveluiden haasteiden kanssa.

Mielestäni Suomen täytyy ensisijaisesti huolehtia omista kansalaisistaan.

Jokainen euro, jonka valtio käyttää, on veronmaksajien ansaitsemaa rahaa. Siksi rahankäytön on oltava avointa, vaikuttavaa ja tarkkaan perusteltua. Kehitysyhteistyötä ei pidä jatkaa vain siksi, että niin on tehty aiemminkin.

Suomen tulee arvioida kriittisesti kehitysyhteistyön tuloksia ja kohdentaa varat ensisijaisesti kotimaan tärkeimpiin tarpeisiin, kuten terveydenhuoltoon, vanhuspalveluihin, turvallisuuteen, koulutukseen ja suomalaisen työn tukemiseen.

Perussuomalaiset hallituksessa ovat ajaneet ansiokkaasti kehitysavun leikkaamista, ja nyt loputkin Afrikkaan suuntaavat veroeurot on mielestäni lakkautettava.

Suomen on aika asettaa suomalaiset etusijalle.

#kehitysapu #perussuomalaiset #sinistälainettaeduskuntaan by @sini.laineps
126
4 months ago
Download
KYLMÄÄ KYYTIÄ LUVASSA HOITAJILLE JA POTILAILLE. 

Nasima Razmyar kävi taannoin Ukkolan ohjelmassa kertomassa, kuinka yksi suomenkielinen hoitaja vuorossa riittää. Kokemuksella voin kertoa, ettei todellakaan riitä. Tässä huomaa kuinka vähän ymmärrystä ja arvostusta löytyy raskasta hoivatyötä tekeville hoitajille, kun ajatellaan, että pelkkä hymy tai iloinen asenne riittää ja korvaa kielitaidon puutteen. 

Ikääntyneiden hoitaminen vaati kielitaitoa, hyviä sosiaalisia taitoja sekä ammattitaitoa. Miten voi työskennellä vaativassa työssä, jos ei yhteistä kieltä ole työkavereiden tai hoidettavien kanssa? Virheet lisääntyvät ja potilasturvallisuus vaarantuu.

Suomalaiset vanhukset ansaitsevat parempaa. 
#sinilaineps #perussuomalaiset #vanhukset #hoitoala by @sini.laineps
1k
6 months ago
Download
Minut on valittu Varsinais-Suomen Perussuomalaisten ehdokkaaksi vuoden 2027 eduskuntavaaleihin. Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta ja lupaan tehdä parhaani puolueen sekä turvallisemman ja vahvemman Suomen puolesta.

Minulle tärkeitä teemoja ovat muun muassa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi. Ilman tulevia sukupolvia millään päätöksillä ei ole merkitystä. Suomalainen ruoantuotanto on turvattava ja energiapolitiikkaa on tehtävä järkevästi ja pitkäjänteisesti. Suomen talous on saatava kestävälle pohjalle, ja menokurista on pidettävä kiinni. Emme voi siirtää kohtuutonta velkataakkaa jälkipolvillemme. Terveydenhuollon tehtävä on olla ihmistä varten: apua on saatava silloin, kun sitä eniten tarvitaan.

Myös Suomen turvallisuudesta on huolehdittava aikana, jolloin Euroopan rajat vuotavat kuin seula. Suomen on oltava paras mahdollinen maa asua ja elää. Ennen kaikkea meille suomalaisille.

Sinistä Lainetta eduskuntaan 2027. #perussuomalaiset #sinilaineps #perusnaiset @perusnaiset @psnuoriso_ry #eduskuntavaalit2027 by @sini.laineps
27
8 months ago
Download
TASAN KUUSI KUUKAUTTA EDUSKUNTAVAALEIHIN

18.4.2027 valitaan Suomen suunta🇫🇮

Päästetäänkö sosialistit valtaan ja tuomitaanko Suomi ikuiseen velkavankeuteen 

VAI 

jatketaanko valtiovarainministeri Purran loistavalla ja isänmaallisella linjalla laittaa Suomi kuntoon, suomalaiset etusijalle laittaen. 

SINÄ PÄÄTÄT🇫🇮

TEHDÄÄN RIIKKA PURRASTA pääministeri ja SINI LAINEESTA kansanedustaja🇫🇮💙

#sinistälainettaeduskuntaan #sinilaine #riikkapurra #purrastapääministeri #perussuomalaiset by @sini.laineps
16
12 hours ago
Download
”Näkyvillä, mutta näkymätön”

Oli tämän vuoden teema Asunnottomien yössä, jossa nuorten miesten asunnottomuutta nostettiin korostuneesti esille. Nimittäin heillä kasautuvat elämän haasteet tilastojen mukaan koulutuksen keskeytymisen, työttömyyden, mielenterveys- ja päihdeongelmien vuoksi, joka saattaa johtaa asunnottomuuteen.

Kiitos kaikille teille, ketkä tulitte keskustelemaan kanssani ja jakamaan tarinanne. Perussuomalaisten teltalta sai maistuvat makkaraperunat sekä lämmintä vaatetta päälle. Kiitos paikallisille aktiiveille järjestämisestä!

Vierailin illan aikana eri toimijoiden pisteillä keskustelemassa asunnottomuudesta. Viesti on kaikilla selvä, paljon on jo tehty mutta paljon on vielä tehtävissä. 

Erityisen tärkeänä näiden Asunto ensin- toiminnan. Päihteettömyyteen on paljon realistisempaa ponnistaa, kun on katto pään päällä. Kadulta se on hyvin haastavaa. 

Olen työssäni sairaanhoitajana kohdannut ja nähnyt monenlaisia tarinoita. Nyt päättäjänä pääsen hyödyntämään kokemustani eri yhteiskunnan tasoista. 
Tarvitsemme kohtuuhintaisia asuntoja, enemmän Asunto ensin- mallia sekä tukea päihteettömyyteen.

#sinistälainettaeduskuntaan #sinilaineps #sinilaine #asunnottomienyö #perussuomalaiset by @sini.laineps
12
a day ago
Download
Polttoaineen hintaan vaikuttavat maailmanmarkkinahintojen lisäksi verotus ja jakeluvelvoite. Jos autoilun kustannuksia halutaan aidosti alentaa, myös ilmastopoliittisten velvoitteiden kustannusvaikutuksista on voitava keskustella. Nyt ei näemmä voinut.

Perussuomalaiset ovat ajaneet polttoaineverotuksen keventämistä ja jakeluvelvoitteen kustannusten hillitsemistä, ja tulevat näin jatkossakin tekemään.

Pakitetaan kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta tilanteessa, jossa kansalaiset pohtivat onko varaa käydä töissä tai kannattaako yrittää. 

Riikka Purran johtamassa hallituksessa tämä aidosti pumppuhintoja laskeva toimi olisi toteutunut.

#sinistälainettaeduskuntaan #sinilaine #purrastapääministeri2027 by @sini.laineps
13
3 days ago
Download
Turun Yrittäjänaisten syyskokouksessa tänään, kuvassa vasemmalta Turun Yrittäjänaisten puheenjohtaja sekä Liike Nytin kansanedustajaehdokas Heidi Sukari ja vieressä Turun Yrittäjänaisten jäsen sekä Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Sini Laine.

Olen kiitollinen mahdollisuudesta olla mukana Turun Yrittäjänaisissa, sillä sieltä saa suoraa tietoa naisyrittäjiltä millaisia haasteita yrittäjät kohtaavat sekä millaisia kehittämistarpeita tässä maassa yrittäjyyden näkökulmasta on, sekä rautaista osaamista ja kokemusta uraansa vasta aloitteleville yrittäjille! Yhteistyö on todella tärkeää.

Kiitos Heidille ja kaikille muille upeille Turun yrittäjänaisille lämpimästä vastaanotosta! 

#turunyrittäjänaiset #yrittäjät #naisyrittäjät by @sini.laineps
2
3 days ago
Download
Emme saa antaa vuoden 2015 pakolaiskriisin toistua.

Vuonna 2015 turvapaikkaa haki 32 476 henkilöä. Uutisista näimme, kuinka porukkaa lappasi sisään Suomeen kun hollitupaan. Tämä kriisi on jättänyt pysyvät jäljet Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

Perussuomalaiset ovat tehneet loistavaa työtä hallituksessa maahanmuuton kiristyksillä sekä maahantuloehtojen tiukennuksilla. 

Siltikin Suomeen saapuu turvapaikanhakijoita perheenyhdistämisen kautta, kun ankkurilapsia lähetetään Suomeen. 

Ankkurilapsi on alaikäinen turvapaikanhakija, jonka kautta perhe pyrkii saamaan oleskeluluvan perheenyhdistämisen kautta. 

Mielestäni näissä tilanteissa olisi tehtävä aina DNA-tutkimus perhesuhteiden varmistamiseksi. Näytteeseen vaaditaan tutkittavan kirjallinen suostumus, ja näyte on vapaaehtoinen.

Hullua, että tulija voi kieltäytyä näytteestä ja saada silti jäädä jonkun oletettuna vanhempana maahan.

Taas yksi esimerkki siitä, kuinka sinisilmäinen hölmölä olemme.

Ratkaisu maahanmuuton torjuntaan on yksinkertainen. Suomesta on tehtävä mahdollisimman epähoukutteleva maa paremman elintason perässä tuleville maahanmuuttajille. 

Sosiaaliturvasta on tehtävä kansalaisuusperusteista ja tänne on tervetullut vain työskentelemään. Tulijan on kyettävä elättämään itsensä sekä perheensä rehellisellä työllä. Ei suomalaisten lompakolla. 

#perussuomalaiset #sinilaineps #sinilaine #sinistälainettaeduskuntaan by @sini.laineps
68
5 days ago
Download
TERVETULOA KOTIIN, ELINA!💙🇫🇮

Meitä nuoria, konservatiivisia, kristittyjä ja fiksuja naisia tarvitaan!
Isänmaa ensin🇫🇮💙

#perussuomalaiset #sinilaine #elinahiltunen by @sini.laineps
46
6 days ago
Download
Lauantaina oltiin Metsämäessä Sinistä Lainetta - eduskuntaan tiimin Sirpan ja Satun kanssa katsomassa raveja!

Mahtava tunnelma paikan päällä, eikä viileä keli meitä haitannut. Hevosurheilu on vaan parasta!🇫🇮💙

Pääsin myös haastatteluun suoraan Toto-TV:seen, kertomaan omasta hevostaustastani sekä poliittisista tavoitteista.

Ihanaa Veikkoa päästiin rapsuttelemaan ja porkkanaa syöttämään.

Perussuomalaisten lähdön voitti Elvis Garden!
Ohjastajana Mika Forss. Paljon onnea koko tiimille💙

#sinistälainettaeduskuntaan #sinilaineps #metsämäki #ravit #elvisgarden by @sini.laineps
11
6 days ago
Download
Eilen olin TotoTV:n livehaastattelussa ja illalla näin itseni taas TV:ssä, nimittäin Ylen Kovan viikon illassa.

Jukka Lindström veti taas loistavan setin, ja sai nauraa vedet silmissä!

Mutta toivoisin, että näin tärkeästä asiasta keskusteltaisiin myös sille kuuluvalla  vakavuudella.

Ei ollut nimittäin Sini Laineen valinta, poistunko bussista Puhoksella vai ei. Kun bussissa on mukana huippupoliitikkoja, niin turvallisuusalan ammattilaiset arvioivat tilanteen ja suosittivat vahvasti bussiin jäämistä.

Mielestäni meidän pitäisi keskustella itse asiasta, nimittäin:

Elämme ajassa, jossa pääministeri kutsuu vieraakseen imaamin, vaikka pääministerin pitäisi mielestäni keskustella islamin nimissä alistettujen naisten kanssa sekä naisten oikeuksista näissä suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä.

Elämme myös ajassa, jossa suomalaiset mepit Euroopan eduskunnassa äänestävät muslimiveljeskunnan hyväksi. EU:ssa äänestettiin aiemmin viikolla muslimiveljeskunnan (joka kytkeytyy vahvasti terrorismiin) lisäämisestä EU:n terroristilistalle. 

Muslimiveljeskunnan eduksi äänestivät alla listatut poliitikot:

Sirpa Pietikäinen, kokoomus
Maria Guzenina, SDP
Eero Heinäluoma, SDP
Li Andersson, vasemmistoliitto
Jussi Saramo, vasemmistoliitto
Merja Kyllönen, vasemmistoliitto
Ville Niinistö, vihreät
Maria Ohisalo, vihreät

Teksti jatkuu kommenteissa. by @sini.laineps
32
7 days ago
Download
Olin tänään Metsämäen raveissa ja pääsin antamaan haastattelun, joka näytettiin Toto TV:ssä. Perussuomalaisilla oli oma lähtö raveissa. Lähtö numero 9.👍🏼🐎

Hevosurheilu on kyllä parasta, varsinkin paikan päällä!

Hevosnainen henkeen ja vereen!👍🏼🇫🇮

#perussuomalaiset #sinistälainettaeduskuntaan #sinilaine #ravit #metsämäki by @sini.laineps
1
8 days ago
Download

Download All

Save the photos and videos currently loaded on this page.

0Photos
0Videos
Ready to download 0 / 0

Keep this tab open until your download is ready.

back to up